Kuolemantapauksen kohdatessa laadimme perukirjat ja jakokirjat vuosien ammattitaidolla tavanomaisissa kuolinpesissä. Tarvittaessa teetämme metsäarviot ja kiinteistöarviot yhteistyökumppanillamme.
Hinnoittelumme on edullista. Jos pesän osakas toimii pesän ilmoittajana ja kokoaa valmiiksi asiakirjat ohjeidemme mukaisesti, hinta on alkaen 300 € + alv 25,5 %. Haastattelemme pesän tilanteesta etukäteen ja arvioimme kustannukset. Tarvittaessa asioimme edunvalvontaan tai ulosottoon liittyen sekä hankimme asiakirjoja virastoista. Viranomaisten todistukset ja asiointi veloitetaan erikseen.
Yleisenä ohjeena pesän ilmoittajalle on, että virkatodistukset on syytä tilata ensimmäisenä. Mikäli perinnönjättäjä oli kirkon jäsen, valtakunnallisen todistuksen 15 ikävuodesta alkaen saa heiltä eli ev.lut. tai ortodoksiselta kirkolta. Jos henkilö tai joku pesän osakas on väestörekisterissä, on elossaolotodistus tai vainajan virkatodistus tilattava Digi- ja väestötietovirastosta. Usein tarvitaan todistukset molemmista. Mikäli vainaja oli syntynyt luovutetussa Karjalassa, saattaa olla tarpeen tilata virkatodistus Kansallisarkistosta. Ruotsissa ja Norjassa asuneiden osalta todistuksen saa paikalliselta verohallinnolta. Ulkoministeriön sivuilta selviää, onko ja miten ulkomailta mahdollista saada todistuksia.
Pesän ilmoittaja kokoaa tiedot perinnönjättäjän omaisuudesta ja veloista. Tärkeintä on selvittää tarkalleen kiinteistötunnukset ja huoneistojen osakenumerot. Usein suvussa on vanha jakamaton kuolinpesä, jolla saattaa olla omaisuutena jokin kiinteistö. Nämä osuudet jakamattomissa kuolinpesissä on syytä selvittää. Tarvittaessa verohallinnosta voidaan tilata vanhoja perukirjoja taustojen varmistamiseksi.
Pesän ilmoittaja pitää yhteyttä muuhun sukuun ja sopii yhteisestä aikataulusta.
Mikäli pesän osakas on ulosotossa, tarvitaan jakoon Ulosottolaitoksen suostumus. Edunvalvonnassa olevien osalta voimme tarvittaessa hakea edunvalvojalle sijaisen ja edelleen Digi- ja väestötietoviraston luvan jaolle.
Jakotoimitukset tehdään aina kaikkien pesän osakkaiden yhteisestä suostumuksesta. Suvun keskinäinen neuvottelu on tarkoituksenmukaisinta tehdä keskenään. Voimme antaa tarvittaessa neuvontaa omille asiakkaillemme.
Jos asiat ovat ajankohtaisia kohdaltanne, ottakaa yhteyttä Jari Mäkiseen, puh. 040 124 7125, ja sopikaa tapaaminen.
Toimistomme sijaitsevat Joensuussa ja Heinävedellä. Käynnistä kannattaa sopia etukäteen.
Yläsatamakatu 7, 3.krs
80100 Joensuu
Kermantie 2
79700 Heinävesi
Jari Mäkinen
040 1247125
jari.makinen@pielisensuunisannointi.fi
Pekka Tolvanen
041 3154672
pekka.tolvanen@pielisensuunisannointi.fi
Ida Borén
041 3108386
ida.boren@pielisensuunisannointi.fi